torstai, 20. elokuu 2015

Gluteenitonta Kotipizzaa

Gluteenittomalla ruokavaliolla syövät ihmiset joutuvat harmillisen usein pettymään etenkin pizzerioiden tarjonnasta. Joko tarjontaa on vähän, tai sitä ei ole ollenkaan. Menneinä vuosina muistan käyneeni erittäin vähän Kotipizzassa, sillä omasta mielestäni vanha gluteeniton pohja on ollut kova, mauton ja pieni hintaansa nähden.

Nyt olin kuullut Kotipizzan uudesta gluteenittomasta pohjasta ja päätin kokeilla sitä. Ilokseni huomasin uuden pohjan olevan kookkaampi, maukkaampi ja sopivan rapea ollakseen pizzapohja. Myös Kozonen saa gluteenittomana. Niinpä päätin kokeilla Pepperoni-Aura Kozonea. Tämän pizzan nautin Vaasan Korsholmanpuistikon Kotipizzassa ja voin kehua, että olen tyytyväinen ja kylläinen. Kaikki vanhat huonot käsitykset kyseisen ketjun aiemmista gluteenittomista kokemuksista ovat täysin muuttuneet. Tuntuisi nostavan gluteeniton ruokavalio trendinäkin päätään, sillä listalla on jo valmiiksi muutama gluteeniton vaihtoehto, kun taas ennen niitä piti erikseen kysellä. Hyvä Kotipizza, itse olin tyytyväinen ja uskallan suositella tätä nyt myös muillekin.

Kozone.jpg
Kuvan Pepperoni-Aura Kozonen Caesar -kastikkeella nautin Vaasan Korsholmanpuistikon kotipizzassa 20.8.

Korsholmanpuistikon Kotipizza löytyy myös:

Facebookista: https://www.facebook.com/kotipizzakorsholmanpuistikko
Instagrammista: https://instagram.com/kotipizzajari/ (@kotipizzajari)
Twitteristä: https://twitter.com/KotipizzaJari (@KotipizzaJari)

keskiviikko, 24. kesäkuu 2015

Broileria & Uusia Pottuja

Kesän parhaimmistoon kuuluu ehdottomasti uudet perunat. Oikeastaan varhaisperunat ovat parhaimmillaan sellaisenaan keitettyinä. Mihin itse käytätte varhaisperunaa lisäkkeenä? Itse päätin tällä kertaa käyttää kanaa pääraaka-aineena.

Tämä annos pitää sisällään maukkaita ja raikkaita makuja. Koska varhaisperuna on parhaimmillaan sellaisenaan, päätin pitää muutkin raaka-aineet melko yksinkertaisina elementteinä. Tämän annoksen saa helposti aikaan huonompikin hellan ystävä.

Broiler_Punajuurilis%C3%A4kkeell%C3%A4.j

Ensin nappaan pienen pyöreän uunivuoan esille. Ladon valmiiksi kypsää, säilöyttyä ja siivutettua punajuurta uunivuoan pohjalle. Päälle ripottelen AURA-juustoa, ripaus rouhittua mustapippuria, suolaa ja tilkka kermaa. Toistan samat liikkeet, niin että minulla on nyt kaksi kerrosta tätä punajuurihässäkkää vuoassa. Tämä saa hautua uunissa 175°C sellaiset 45 minuuttia. Mielettömän maukas, todella helppo ja hyvä lisäke moneen ruokaan.

Tässä vaiheessa pesen uudet perunat ja pilkon ne puoliksi. Laitan ne kylmään veteen odottamaan keittämistä. Varhaisperuna kannattaa aina laittaa vasta kiehuvaan veteen, sillä keittoaika on lyhyt ja näin peruna pitää rakenteen paremmin kasassa. Kylmä vesi estää perunaa tummumasta.

Perunavesi siis kiehumaan ja punajuurilisäke on tulossa. Nyt voidaan valmistella vielä yksi nopea ja maukas lisäke. Sipulihöystä on yksinkertainen ja toimiva lisä lähes jokaisen grilli- ja paistotuotteen kanssa.

Pilkon keskikokoisen sipulin ja punasipulin nätiksi siivuiksi. Marinoin sipulisuikaleet kermalla, tummalla siirapilla, oliiviöljyllä ja maustan mustapippurilla ja suolalla. Sitten kuullotan tämän seoksen hetkeä ennen esillelaittoa kuumalla pannulla. Sipuli on suotavaa jättää vähän rapeaksi, on sitten mukavampi syödä.

Nyt perunavesi kiehuu, joten lisään puolitetut uudet perunat kiehuvaan veteen.

Pannu kuumaksi ja kanapihvien kimppuun. Kuten aiemmassa artikkelissa, myös tässä olen pitänyt kanapihvit suolavedessä maksimaalisen mehukkuuden säilyttämiseksi. Jos pihvit ovat paksuja, ne voi tarvittaessa puolittaa. Näin saa myös annosta kasatessa aterialle näyttävyyttä ja korkeutta. Pannu on kuumana, joten rasvaa koneeseen. Eli jälleen voi- ja öljyseos toimii parhaiten. Kääntelen pihvejä pannulla 30 sekunnin välein, jotta saavutan rapean ja tasaisen lopputuloksen. Lisään myös suolaa ja pippuria. Pippurin kanssa olen nyt tarkkana, koska sitä tulee jo muihinkin lisukkeisiin. Kevyt pippuri pintaan riittää.

Kun perunat ovat kiehuneet, valutan vedet pois kattilasta. Sulatan kaveriksi vajaat 200g voita, jonka sitten lisään perunakattilaan. Maustan perunat ja voin vielä tuoreella tillillä. Tästä ei varhaisperuna enää parane.

Sipulihöystän kuullotus ja eikun annosta kasaamaan. Lautasen pohjalle pari raitaa balsamicokastiketta ja salaattipeti. Kylkeen punajuuret ja uudet perunat. Kanat nätisti salaattipedille ja sipulihöystö päälle. Aina sanotaan että kastikkeesta kokki tunnetaan, mutta tämä annos ei kastiketta kaipaa. Hyvää ruokahalua!

"Mihin itse käytätte varhaisperunaa lisäkkeenä?"

 

Punajuuripaistos
laktoositon, gluteeniton

200 g Viipaloituja, kypsiä & säilöttyjä punajuuria
100 g AURA -juustoa
Suolaa
Mustapippuria
Laktoositonta kermaa

Sipulihöystö
laktoositon, gluteeniton

1 Sipuli
1 Punasipuli
1/2 dl Laktoositonta kermaa
1 rkl Tummaa siirappia
1 rkl Oliiviöljyä
Mustapippuria
Suolaa

tiistai, 23. kesäkuu 2015

Gluteeniton Mansikkajuustokakku

Mansikkajuustokakku.jpgTällä kerralla leivotaan! Kokin homma ei toki tartte rajoituttua pelkkään ruoan laittoon. Leipominen on yhtä merkittävässä roolissa, kun on ensin loihdittu täydellinen ateria ja sille halutaan maukas jälkiruoka.

Itse olen perehtyny gluteenittomaan leivontaan, sillä noudatan itsekin gluteenitonta sekä laktoositonta ruokavaliota.

Tämä maukas mansikkainen juustokakku sopii jokaiseen vuodenaikaan ja sulattaa sydämet! Juustokakut ovat helppo ja näyttävä tapa päättää ateria.

Seuraava resepti on muunneltu makuja.fi -sivustolta löytyvästä juustokakku ohjeesta.

Ensin valmistellaan pohja. Murustellaan gluteeniton näkkileipä ja -piparkakut. Sekaan maito, sulatettu margariini ja sokeri. Itse laitoin sekaan vielä aivan pienen ripauksen kanelia. Vaikka kaneli monesti mielletään jouluiseksi mauksi, antaa se tässä kivaa tunnelmaa muille mauille. Kun massa on valmis, levittelen sen tasaisesti irtopohjavuokaan.

Päälle tehdään simppeli, mutta makunystyröitä hivelevä täyte. Sekoitan kulhoon maitorahkan, vaniljarahkan ja ranskankerman. Mukaan kananmunia sitomaan homma ja sokeria tuomaan makeutta. Vaniljan makua haluan vielä korostaa vaniljasokerilla. Raikkautta voi tuoda halutessaan raastamalla mukaan vaikkapa sitruunan kuorta. Täyte vuokaan ja vuoka uuniin. Tähän riittää 175°C ja 35 minuuttia. Jos haluat kakusta paksumman, voi paistoaikaa hieman pidentää. Kakusta on kuitenkin helppo nähdä, kun se on jähmettynyt uunissa.

Kakku jäähtymään ja sitten kuorrutukseen käsiksi. Liivatteet kylmään veteen likoamaan. Kattilaan mansikat, vesi ja sokeri. Tätä saa kiehautella miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Liivatteet sekaan ja kun mansikat ovat pehmeitä, soseutan ne sauvasekoittimella. Tällöin saan aikaan tasaisen kauniin punaisen seoksen. Kun kakku on jäähtynyt, kaadan kuorrutteen kakun päälle ja kakku on miltei valmis. Täytyy kuitenkin pari tuntia odottaa, sillä kakun täytyy antaa jähmettyä kunnolla jääkaapissa. Melkeinpä parasta tarjota vasta seuraavana päivänä, jolloin täyte on saanut maustua vielä kunnolla.

 

Pohja
laktoositon, gluteeniton

85 g Gluteenitonta näkkileipää
85 g Gluteenittomia piparkakkuja
1 dl Maitoa
1 dl Sulatettua margariinia
2 rkl Sokeria
1 tl Kanelia

 

Täyte
laktoositon, gluteeniton

200 g Laktoositonta maitorahkaa
300 g Laktoositonta vaniljarahkaa
150 g Laktoositonta ranskankermaa

3 Munaa
1 dl Sokeria
1 rkl Vaniljasokeria

 

Kuorrutus
laktoositon, gluteeniton

2 Liivatelehteä
250 g Mansikoita
1 dl Vettä
4 rkl Sokeria

tiistai, 23. kesäkuu 2015

Broileria parvekkeella, ja kahdella kastikkeella

Tuossa alkukesästä kutsuin hyvät ystäväni syömään ja päätettiin aiheuttaa taas pahennusta naapureille. Lämmin koulujen päättäjäispäivä. Mikä hyvä syy nauttia kiva päivällinen parvekkeella. Tämä ateria on erään ravintolan listalta, ja yksi ehdottomista suosikeistani.

Ja sitten asiasisältöön. Kyseessä on tavallaan aika simppeli, vähän aikaa ottava annos. Mutta ehdottomasti vaivan ja odottelun arvoinen. 

Nostan ensin broilerin rintafileet suolaveteen noin tunniksi. Tämä saa veden imeytymään lihan soluihin ja näin broilerin fileestä tulee mehukkaampi kuin märästä pesusienestä. Suolaveteen tulee litra vettä, 3 rkl suolaa ja 2 rkl sokeria.

Tällä välin onkin hyvää aikaa valmistella muita annokseen tulevia komponentteja. Aloitan uunijuureksista. Pilkon juurekset sopivan kokoisiksi, kauniiksi kuutioiksi ja lohkoiksi. Visuaalisuus on puoli ruokaa ja se kannattaa aina muistaa alusta asti ruokaa laittaessa. Arvostetaan hyviä raaka-aineita eikä pilata niitä. Sekoittelen juurekset vuokaan ja lisään päälle tummaa siirappia, yrttejä & oliiviöljyä. Kevyt pippuri ja suola pintaan ja juurekset uuniin. Sellainen 200°C ja pulisen tuntia riittänee. Tämän jälkeen annan olla miedommalla lämmöllä, 175°C ja noin 20-30 minuuttia.

Aurakastikkeen teko onkin helpointa tässä. Lisään Valio AURA -murua laktoosittoman ranskankerman joukkoon. Murskaan aurapaloja vielä pienemmiksi haarukkaa apuna käyttäen. Lisään mukaan ihan vähän pippuria ja suolaa. Ei muutakuin kastike jääkaappiin maustumaan, kun maut ovat kohdillaan.

Seuraavaksi se vakeampi kastike. Koska suosin käsin tehtyä ruokaa, teen tämänkin itse. Pilkon ensin huoneenlämpöisen laktoosittoman voin kuutioiksi. Pilkon myös sipulin pieniksi kuutioiksi ja laitan kattilaan kaveriksi pippurin, etikan, veden ja rakuunan. Tätä sitten keitän ilman kantta niin kauan, että nestemäärästä on puolet jäljellä. Tämän jälkeen siivilöin nesteen kuljoon ja nostan kulhon vesihauteeseen. Tässä vaiheessa mukaan tulee keltuaiset ja alkaa voimakas vatkaus, niin että kastike sakenee. Lopuksi lisään voin pienissä erissä, kokoajan sekoittaen. Kun kaikki voi on sulanut joukkoon, nostan kulhon vesihauteesta ja koristelen vielä tuoreella rakuunalla ja persiljalla. Tarkistellaan suola ja todetaan kaiken olevan mainiosti. Jos kuitenkin sattuu käymään niin että kastike juoksettuu, voit pelastaa sen vielä muutamalla eri tavalla. Voit juoksuttaa ohuena nauhana kylmää vettä sekaan ja kovasti vispilää veivaten. Toinen vaihtoehto on laittaa kylmä keltuainen samalla tyylillä.

Lopuksi otan suolavedessä kylpeneet broilerin fileet ja paistan ne kuumalla pannulla. Pannulla on suotavaa käyttää voin ja öljyn sekoitusta kunnon makujen ja paistopinnan aikaansaamiseksi. Öljy estää myös voin palamisen. Riippuen fileiden paksuudesta, noin 4-5 minuuttia per puoli riittää. Paiston aikana lisään hieman suolaa ja pippuria. Tasaisemman ja rapeamman paistopinnan saamiseksi, voi fileitä käännellä puolen minuutin välein ja käyttämällä kuumaa pannua. Paiston jälkeen kannattaa fileet antaa vetäytyä muutaman minuutin, jotta maksimoidaan mehukas lopputulos. Toiset käärivät lihan folioon, toiset peittävät kannella. Itse annan vetäytyä ihan työlaudalla.

Ateria.jpg

Tarjoilin annoksen tällä kertaa villiriisin kera. Villiriisi tuo annokseen kivaa visuaalisuutta. Lautaselle asetellen riisi, kasvikset, broilerin fileet ja kasvkset. Aurakastike kylkeen ja lasiin Alkon neitosten suosittelemaa kauden roseeviiniä. Tämän rinnalla naapurin makaronilaatikko kalpenee sopivasti, että kehtaa syödä ulkona.

 

Tällä ohjeella kokkaat neljälle

Uunijuurekset
laktoositon, gluteeniton

2 Porkkanaa
1 Palsternakka
1 Punasipuli
1 Lanttu
Parsakaalia
3 rkl Tummaa siirappia
1/2 dl Oliiviöljyä
Rakuunaa
Timjamia
Rouhittua mustapippuria
Suolaa


Aurakastike
laktoositon, gluteeniton

1 prk Valio Eila créme fraîche
50 g Valio AURA muru
Rouhittua mustapippuria
Suolaa


Beranaisékastike
laktoositon, gluteeniton

200 g Voita
5-6 Mustapippuria
1 tl Kuivattua rakuunaa
1/2 dl Valkoviinietikkaa
1/2 dl Vettä
3 Kananmunan keltuaista
Rakuunaa
Persiljaa
Suolaa

tiistai, 23. kesäkuu 2015

Spaghetti Bolognese

Päivän maukkain hetki on käsillä. Mikä on parempi aloitus blogille, kuin klassinen perinneruoka. Maantieteellisesti tämä perinteikäs ruoka sijoittuu italian bolognian alueelle.

Kuten jokainen kunnon kokki, niin myös tämä ruokakin tarvitsee punaviiniä. Tapaan käyttää kokkaamiseen samaa viiniä, mitä sitten tarjoan ateriallakin. Tässä voidaan valita myös maantieteellisesti viini ja ruoka samalta alueelta. Vaihtoehtoja löytyy runsaasti, ja suosittelenkin työllistämään paikallisen juomakaupan asiantuntevaa väkeä. Ainakin itse olen ollut tyytyväinen ja otettu nättien Alkon neitien osaavaan palveluun.

Lasillinen punkkua vierelle ja ruvetaan hommiin. Teen kastikkeen noudatellen alkuperäistä, bolognian kaupunkiin säilöttyä reseptiä, mutta lisään pienesti omia vivahteita. Tähän kannattaa myös varata pari tuntia aikaa, sillä ei ole kyseessä mikään pikaruoka.

Homma lähtee liikkeelle perusasioiden ääreltä. Pilkotaan sipuli, valkosipuli, porkkana ja pekoni valmiiksi. Tällä välin pannu lämpenemään ja pyöräytellään oliiviöljypulloa pannun yllä. Niin että öljyä on sopivasti pannulla. Ei kuitenkaan yhtä paljon, mitä naapurin Mersun kone vetää. Pekonit pannulle ja nätti väri pintaan. Kannattaa aina muistaa, että paras, rapsakka lopputulos saadaan aikaan, kun pekoni laitetaan lämpenevälle pannulle.

Kun pannu on kuuma ja pekonit kauniin ruskeita, lisäillään edellä valmiiksi pilkotut ainekset pannulle ja kuullotetaan ne. Stten lisäillään kauppahallista haettu naudan jauheliha, joka paistetaan kypsäksi. Mahtavat tuoksut nousee jo tässä vaiheessa pannulta ja leijailee varmasti tämän vanhan kerrostalon rappukäytävään asti. Kiusataan naapureita vielä lisää ja lisätään pannulle häränlihafondi, punaviini ja murskatut tomaatit. Tomaatin kanssa kun ollaan tekemisissä, on suositeltavaa pyöristää tomaatin happamuutta sokerilla. Tässä tapauksessa ripaus riittää.

Mastan soosin tuoreella timjamilla, oreganolla ja rouhitulla mustapippurilla. Mausteita kannattaa käyttää rohkeasti ja luottaen omaan makuasitiin. Muista maistella aina kun lisäät jotain. Näin saat esille haluamasi maut ja sopivat suhteet aineksiin.


Bolognese.jpgJotta siellä naapurissa ei olisi asiat liian hyvin, haudutellaan tätä kastiketta miedolla lämmöllä ainakin tunnin verran kannen alla. Viinin maistelun lisäksi on myös hyvä sekoitella kastiketta välillä.

Kaveriksi keitän gluteenitonta spaghettia, jota esim. Lidl tarjoaa todella edullisesti. Tässä on ruoka, jota on ilo tarjota ja kokki voi seistä takuuvarmojen, tyylikkäiden ja rustiikkisten makujen takana.

Tyylikäs pastalautanen esiin, spaghetit pohjalle ja kastiketta päälle. Annoksen kruunaa parmesaaniraaste ja rouhittu mustapippuri. Ei muutakuin kynttilät palamaan, kattaus kondikseen ja ystävät syömään!

 

 

 

 

 

 


Perinteikäs Bolognese
laktoositon, gluteeniton

Oliiviöljyä
1 pkt Pekonia
3 Valkosipulinkynttä
2 Shalottisipulia
1 Porkkana
400 g Naudan jauhelihaa
1,5 dl Punaviiniä
200 g Murskattuja tomaatteja
1 rkl Häränlihafondia
Timjamia
Oreganoa
Mustapippurirouhetta
Sokeria
Suolaa